Hae tästä blogista

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Elovena ja tyttö

Elovena on Raisio-konsernin tuotemerkki.Tutkimuksen mukaan Elovena on yksi Suomen arvostetuimmista elintarvikebrändeistä. Tuotemerkki tunnetaan pakkausten kyljessä olevasta kuvasta, niin sanotusta Elovena-tytöstäElovena syntyi Viipurissa, Karjalan mylly oy:ssä vuonna 1925. Tuotteen nimen alku saatiin yrityksen aiemmasta nimestä Myllyosakeyhtiö Elo ja loppuosa kauran tieteellisestä nimestä Avena sativa. Viljapellon laidalla seisovan Elovena-tytön alkuperäinen piirtäjä on Viipurin Tienhaarassa asunut taiteilija Joel Viktor Räsänen (1905–1978), joka oli myllyn konemestarin poika.
Edeltävän lähde Wikipedia.-
Koska taiteilijan kuolemasta ei ole kulunut 50 vuotta, ainakin hänen perikunnallaan on moraaliset oikeudet, eli perikunnan kannalta on ongelmallista, saako Ilja Janitskin julkaista muunnelman kuvasta rasistisella vihasivustolla.
Kuvassa on Elovenatyttö, johon on liitetty  Laura Huhtasaaren pää. Hän on rasistia lausuntoja antava uskonnonopettaja ja Persukansanedustaja, joka ei usko ihmisen evoluutioon.
 "Apinat syntyvät aina apinoina niinkuin kaikki muutkin lajit. Ihminen syntyy aina ihmisenä.Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen".
Suomen laeista



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ei ketään kiinnosta, maailma on aika eri kuin sun aktiiviaikoina. Nykyisin kuvia pystyy muokkaamaan kuka vaan ja ympäri maailman kotikoneilla. milloin mitäkin kuvaa parodioidaan ja jaetaan tuhansille ja miljoonille. Ei sitä voi estää.
itse olen tehnyt niin sairaita kuvamuokkauksia, ettei edes mv-lehti ole niitä julkaissut, vaikka olen lähettänyt sinne, että jotain rajaa ja filtteriä niilläkin sentään.
haluatko muutaman sellaisen kuvan Jore?

Jore Puusa kirjoitti...

Olet anonyymipelkuri - enkä periaatteessa vastaa sellaisille, anonyymiys on rasistien häpeää ja pelkoa.
Maailma on muuttunut ja Te jotka varastatte tuhoatte ammattilaisten elinkeinon. Jos sellaisesta tulee hyvä olo ei voi mitään. Ennenvanhaan ihmisillä oli moraali toisen oman suhteen, ei ole enää. Jos koet että moraalin loppuminen on hyvä asia, yleensä muutat mielesi kun sinulta anononyymi surkimus varastetaan jotain omaasi.