Hae tästä blogista

tiistai 26. tammikuuta 2016

Viikon rohkein suvaitsevainen


Jokaisen some- ja erityisesti FB käyttäjän kannattaa suojata tilinsä, laittaen turva-asetukset niin, että ulkopuoliset eivät pääse lataamaan kuvia itselleen. Tässä tapauksessa rasistisen vihasivun tekijät ovat saaneet henkilön kuvan haltuunsa.
Mutta katsotaanpa kokonaisuutta: Vihasivuston on ylläpidettävä mainettaan rasistisen raivon lisääjänä. Jotta siihen pystyisi, pitää loukkaamisen määrää lisätä jatkuvasti, muuten kannattajakunta tylsistyy. Tyypillinen keino on syyllistää jokainen omanpuolen tekoihin millään tavoin puuttuva.
Otetaan metafora.

"Jussi Virtanen kielsi meitä poimimasta mansikoita hänen pihaltaan.
Ahaa, kaikki Virtaset ovat samoja paskoja, jotka yrittävät luikerrella eroon jokamiehen oikeuksista. Saatanan epälooginen mansikkahomo."

Edellisessähän ei ole mitään loogisuutta, kuten ei Sadeharjuunkaan kohdistuvassa kunnianloukkausryöyssä.
-

Kuten jokainen ymmärtää Sadeharju on kritisoinut rasistisen liikkeen marokkolaista puhemiestä Junesta erääseen tilaan suunnitellusta käytöstä. Se kritiikki ei tietenkään tarkoita, että Sademies kannattaisi  "muhamettilaisten raiskaamisoikeutta" yhtä vähän kuin esimerkin pihaltaan mansikanpoiminnan kieltänyt Virtanenkaan kannattaa jokamiehen oikeuksien poistamista.
-

Kyseessä on deindividuaation propagoiminen yleistämisen keinoin. Keinoa on käytetty halki maailmanhistorian. Viimeiset 1000 vuotta juutalaiset ovat saaneet kärsiä pogromeista kristittejen uskonkiihkoilijoiden takia, sadun mukaan juutalaiset tappoivat kristuksen. Juutalaiset ovat joutuneet kotimaan puuttumisen takia syntipukeiksi, aina kun ihmisryhmällä menee huonosti.
Vihasivuston toimittaja käyttää lopussa lausetta, "suvakkius näköjään tarkoittaa myös epärehellisyyttä ja mielivallan harjoittamista". Kun lukee aiheesta on kyse nimenomaan henkilön tekemästä kritiikistä rasistien toimia vastaan. Miten se on epärehellistä?
-

Mille tahansa rasistien vastapuolen toimelle annetaan yhä rajumpi nimike, joka kuvaa pelkoa kannatuksen vähenemisestä. Samalla rahoituksen vähenemisestä.
-

Katsotaan sitten miten MV toimittajan tekstiä kommentoidaan:
Kunnianloukkaukset ketjussa ovat seksuaalisia loukkauksia. Rasistit hyökkäävät henkilön sukupuolta vastaan, se on heille normitoiminto, koska se saa aikaan todennäköisesti eniten ahdistusta.
Kannattaa huomata, että kirjoittajat ovat feikkejä, todennäköisesti noin 10 vakiokirjoittajaa kirjoittaa noin 40 feikkinimellä. He perustelevat loukkauksia itselleen: "Ei mene perille tavallinen kohtelias kieli, joten sitä pitää vähän korostaa, että tyhmiin kaaleihin uppoaa paremmin" Vaikeaa kuvitella, että loukkauksien huutaminen parantaisi rasismin viestin perillemenoa?!



Koska Liisa on kriittinen hän saakoon peitetyn raiskausuhkauksen. Samalla kun rasistit puuttuvat herkästi kaikkiin seksuaalisen ahdistelun muotoihin moralisoiden, he estoitta uhkaavat raiskauksella kaikkia erimielisiä naisia. Tuskin he näkevät ristiriitaa tässä. Raiskaus on heille toteutumaton fantasia ja rankaisun väline. Heille nainen merkitsee omaisuutta ja kun omaisuus nousee vastaan, se pitää lannistaa raiskauksella. Samoin pakolaisen tekemä raiskaus on teko miehen omaisuutta vastaan. Heitä ei kiinnosta raiskattu, he levittävät henkilöllisyyksiä verkkoon piittaamatta, mitä se saa aikaan raiskatuille.
-
Alla Heikki kirjoittaa virkanaisen olevan "suvakkilurahaara jonka naama on kuin krossi sorsan perseitä" jne. Poliisi ilmoittaa, että se ryhtyy katsomaan vihapuhetta tarkemmin. Ei olisi vaatinut suurta aloittellisuutta, että sitä olisi katsottu kun se alkoi. Poliisissa joku tai jotkut todennäköisesti suojelevat rasistisen disinformaation levittäjiä. Poliisi nimittäin voisi tehdä itsekin rikosilmoituksia, vaikka tästä Pärssisen ilmiselvästä kunnianloukkauksesta.
Kun nainen nousee vastaan, on ensimmäinen ja infantiilein teko arvostella hänen ulkomuotoaan. Sitten seuraava kirjoittaja tukee, "matut antaa moloa vanhoille valaille". Viittaus peruspelkoon, ulkomaisen miehen suurempaan viehätysvoimaan ja seksuaaliseen kyvykkyyteen.
Otetaan esiin uhka, kohdistetaan se erimieliseen, halutaan että hän joutuisi pakolaisen raiskaamaksi ja liitetään tekstiin solvaus. Koko rasistisivun toiminta perustuu seksuaalisen itsemäärämisoikeuden halventamiseen, sitä on myös ulkonäön pilkkaaminen.



Ns. nainen jatkaa. Kyseessä on trolli ja feikkiprofiili. Miehen kirjoittama teksti.
Seksuaalisuuteen kohdistuva solvaaminen jatkuu sivulla, joka pitää itseään johtavana maahanmuuttokritiikin ammattijulkaisuna ja jonka päätoimittaja on vastuussa myös kommenttipalstastaan.


Sauli Harju antaa selityksen rasistien toiminnalle, tämä teksti toistuu somessa tuhansia kertoja. Syy henkilöiden raivoon eivät ole pakolaiset, vaan ne toiset suomalaiset. "Tommosten idioottien takia tilanne on lähteny käsistä". Tämä tarkoittaa, että rasistien vihan syy ovat suvaitsevaiset. He edustavat sellaista, mitä rasistit eivät voi ymmärtää -eli toleranssia ja inhimillisyyttä. Kun sitä ei voi ymmärtää, sitä pitää vihata.
Kannattaa huomata toistuvat "kaikki" sanat. Eli jokainen henkilö, joka ei ole täsmälleen samaa mieltä on vihollinen, näin myös Saksassa -30 luvulla. Joko olet puolellamme tai olet meitä vastaan. Tämä ajattelumallia saa aina lopulta aikkaan tappamista.
"Rasismisyytös syrjäyttää Suomen lain"...on väite. Puretaan. Kun vihamielisesti kansanryhmää kohtaan suhtautuvaa rasistia sanotaan rasistiksi se "syrjäyttää lain" Minkäänlaista perustetta väitteelle ei ole. Tapahtumaton rike sinänsä siis syrjäyttää lain rasistin mielestä. Heidän tekonsa taas ovat lain ulkopuolella, ja oikeutettuja, koska muutkin tai kaikki? ajattelevat samoin.


Seppo määrittelee Liisa Sadeharjun henkilöä.


Jukka antaa vanhan ja kauan käytetyn määritteen. Jos toimit tavalla jota ME
( deindividuaatio) emme hyväksy, olet hullu. Seksuaalisen loukkaamisen lisäksi mielisairaaksi leimaaminen on kuulunut suomalaisuuteen kiinteästi. 



Ilpo toivottaa Liisan vittuun. Ponneton kommentti. Painu vittuun on ikivanha kehoitus.

Petri ja Pekka haluavat loukata seksuaalisella ja ulkomuotoloukkauksella Lespoooo ja Nauta.


Ja vielä Jarkon kirjoittama seksuaalinen loukkaus


Sanoma Oy:n vauva.fi on jo vuosia ollut ääriaineksen vihasivusto, mutta tuottanee senverran hyvin, ettei sitä ole lopetettu. Moderointi poistaa allaolevan kaltaisia purkauksia, jolloin rasistit katsovat, että kyseessä on sananvapauden rajoittaminen ja sensuuri. Samaan aikaan mikä tahansa heihin kohdistunut kritiikki saa aikaan raivokkaita solvausketjuja, joissa on takana selkeästi seksuaalinen turhautuminen.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Monelta mv-lehti on kaupassa myynnissä?, katson sitten sen kansikuvan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa juuri itse syyllistyit samaan josta rasisteja syytit, eli kerrataanpa: Jos yksi Virtanen uhkaa suvakkia raiskaamisella niin uhkasiko kaikki Virtaset suvakkia raiskaamisella?
Kannattanee myös miettiä sanojaan, että vaikka Suomessa rasistiset teot ja puheet on kasvussa, koska meillä on kriisi Suomessa, niin oikeita rasisteja tai natseja on aivan häviävän pieni joukko suomalaisista.

Jore Puusa kirjoitti...

Vain yksi "Virtanen" ei uhkaa vaan vihasivustoilta olen koonnut yli 70 eri profiilin tekemiä tappouhkauksia.
Missään en kirjoita että kaikki Virtaset uhkaavat. Suomessa on tutkimuksen mukaan yli 700 000 rasistisesti suhtautuvaa ihmistä eli kaksi kertaa enemmän kuin alkoholisteja. Jokainen alkoholisti vaikuttaa heikentävästi 5 ihmisen elämänlaatuun. Näin myös kansainvälisesti tutkittuna rasistit.

Jore Puusa kirjoitti...

Hän viittaa Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen, jonka mukaan joka seitsemäs suomalainen uskoo, että eri ihmisroduilla on vaikutusta älykkyyteen.